Olen saanut kunnian haastatella vuosien saatossa useita maajoukkuepelaajia ja heidän läheisiään. Olen keskustellut pelaajien entisten valmentajien ja opettajien kanssa sekä nähnyt läheltä joidenkin pelaajien harjoittelua. Olen etsinyt vastausta kysymykseen: Mistä maajoukkuepelaajat on tehty? Tässä tekstissä pyrin vastaamaan tuohon kysymykseen.
***
”Vanhempani tukivat ja mahdollistivat tosi paljon, että pystyin liikkumaan monipuolisesti myös yli lajirajojen.”
Jesse Joronen
Perhe
Tärkein yhdistävä tekijä, jonka olen löytänyt, on perheen merkitys. Huuhkajat-pelaajat ovat ponnistaneet korkealle perheensä tuella.
Vanhemmat ovat sytyttäneet urheilukipinän, luoneet mahdollisuuksia ja puskeneet tarvittaessa eteenpäin. He ovat olleet lapsensa tukena sekä hyvillä että huonoilla hetkillä.
”Ihan pienenä se on läsnäoloa. Mielestäni kaikkein tärkeintä on antaa aikaa ja mahdollistaa harjoittelu lapselle”, Fredrik ja Richard Jensenin isä Henrik on arvioinut vanhempien roolia.
Välillä vanhemmat ovat tehneet isojakin uhrauksia. Esimerkiksi Oliver Antmanin äiti Susanna oli valmis laittamaan kaikki säästöt peliin, jotta perhe pystyi muuttamaan vuodeksi Barcelonaan Antmanin ollessa 12-vuotias. Espanjassa Antman sai mahdollisuuden keskittyä pelkästään futikseen.
Jalkapallo on ollut perheissä arjen kiintopiste, joka on määritellyt montaa muuta asiaa. Se on ollut kokonaisvaltainen elämäntapa. Lomareissut ovat usein väistyneet turnausten tieltä – luonnollisesti ja ilman minkäänlaista numeroa. Jalkapallo on ollut yhteinen puheenaihe, tärkeä asia, kaukana haihattelusta.
”Kotonamme ei voinut välttyä jalkapallolta”, Risto Pohjanpalo on kuvaillut.
Myös Teija Pukki on muistellut, kuinka kokonaisvaltaisesti hän oli mukana Teemu-poikansa harrastuksessa.
Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ottaneet lastensa paikkaa intohimon toteuttajina. He ovat kannustaneet, ohjanneet ja kuunnelleet. Vanhemman into ei ole syönyt tilaa lapsen omaehtoisuudelta.
”Olen varmaankin ollut Jeren mielipiteiden vahvistaja. Olen halunnut, että Jere tekee itse ratkaisunsa”, Kari Uronen on painottanut.
Pelaajien tärkeät tukijat eivät ole rajoittuneet vain vanhempiin. Moni on korostanut myös sisarusten merkitystä. Huuhkajista löytyy tietysti paraatiesimerkki: Jensenin veljekset. Myös esimerkiksi Marcus Forssin kohdalla veljellä, Niclaksella, oli suuri merkitys.
“Jos emme olleet treeneissä tai kavereiden kanssa pelaamassa, ottelimme kahdestaan. Välillä autoimme ja kehitimme muuten vaan toisiamme, Niclas Forss on muistellut.
Anssi Suhosen kohdalla puolestaan vaari oli keskeinen mahdollistaja juniorivuosina. Vaari kuljetti teini-ikäistä poikaa päivittäin Järvenpäästä Helsinkiin ja takaisin, jotta poika olisi päässyt treeneihin.
Huuhkajat-pelaajien tarinat ovat perheiden tarinoita.
***
”Jollella tuli 14–15-vuotiaana HJK:ssa selvä taantuma jalkapallossa. Hän oli valtavan pieni ja heiveröinen, eikä vauhtikaan riittänyt. Jollelle oli hyvin kasvattavaa, että hän muuttui tähtipelaajasta vain hyväksi pelaajaksi.”
Risto Pohjanpalo
Vastoinkäymiset
Maajoukkuepelaajien tiet huipulle eivät ole olleet suoria saati tasaisia. On ollut loukkaantumisia. Kehitys on polkenut välillä paikallaan. Ensimmäiset nuorisomaaottelut ovat menneet sivu suun. Biologinen kypsyminen on tapahtunut muita myöhemmin. Aina ei ole tahtonut löytyä omaa paikkaa.
Lukas Hradecký oli vielä 14–15-vuotiaana joukkueensa kakkosmaalivahti. Robert Ivanov pelasi 18-vuotiaana kolmosdivarissa ja myi Intersportissa apulaisena nappiksia. Kun Teemu Pukki palasi nuorena miehenä Sevillasta takaisin Suomeen, irvileuat puhuivat ”maitojunasta”. Daniel Håkans oli murrosikäisenä neljä päätä lyhyempi kuin pidemmät joukkuekaverit.
Nuori urheilija kohtaa ennemmin tai myöhemmin vastoinkäymisiä. Ratkaisevaa on niiden ylittäminen.
Monet maajoukkuepelaajat ovat joutuneet ponnistelemaan ja keksimään selviytymiskeinoja. Asiat eivät ole tulleet annettuina. Henkinen kapasiteetti on joutunut koville, mikä on valmistanut pelaajia kohti suurempia haasteita. Vanhemmat eivät ole keksineet alibeja, vaan tukeneet jälkikasvuaan. Selittelyn sijaan on painotettu yrittämistä ja työnteon jatkamista.
Huuhkajat-pelaajat ovat olleet vastoinkäymisten voittajia.
Risto Pohjanpalon mukaan hänen poikansa sinnikkyys on ollut merkityksellinen myös ammattilaisvuosina:
“Kun Jollella on ollut aikuisena loukkaantumisia enemmän kuin riittävästi, tiedän, että Saksassa arvostettiin sitä, kuinka hän toimi vaikeilla hetkillä ja miten hän suhtautui koko seuraan ja sen henkilökuntaan. Sillä on ollut merkitystä.”
***
“Harjoittelin myös omalla ajalla aina tosissani. Se ei varmaan aina ollut kovin terveellistä, sillä välillä treenasin omalla ajalla 10 tuntia päivässä, eikä treenaaminen ollut mitään höntsäilyä. Pelasin aina jalkapalloa, myös jouluna ja juhannuksena.”
Oliver Antman
Intohimona jalkapallo ja muu urheilu
Ilman intohimoa jalkapalloa kohtaan yksikään pelaaja ei yllä A-maajoukkueeseen. Joidenkin pelaajien treenitunnit ovat olleet niin hurjia, että suurin osa jalkapalloihmisistä todennäköisesti säikähtäisi. Yksikään pelaaja, jonka kanssa olen jutellut, ei ole kuitenkaan pitänyt harjoittelua uhrauksena. Se on ollut parasta ikinä. Huvia ja nautintoa. Sen, että lapsi tykkää harjoitella määrällisesti paljon, ei pitäisi olla ongelma yhdellekään aikuiselle.
”Jere oli jo pienenä tavoitteellinen ja hän tykkäsi paljon jalkapallosta. Jere sanoi kuitenkin aina, että ’hän vain pelaa ja nauttii’”, Kari Uronen on arvioinut.
Nautinto ja into ovat monella kantaneet jalkapalloa laajemmin koko urheiluun.
Esimerkiksi Matti Peltola, Joel Pohjanpalo, Robin Lod ja Jere Uronen pelasivat pitkään myös jääkiekkoa. Robert Ivanov harrasti myös käsi- ja koripalloa. Anssi Suhonen on kertonut harrastaneensa vain jalkapalloa seuratasolla, mutta vapaa-ajallaan hän pelasi kavereidensa kanssa kaikkia mahdollisia pallopelejä. Jensenin veljekset harrastivat myös muun muassa hiihtoa ja yleisurheilua.
Sosiaalisessa mediassa tykätään pohtia yksi- ja monilajisuutta, varhaista ja myöhäistä erikoistumista. En usko, että yksikään Huuhkajat-pelaaja olisi lapsuudessaan ja nuoruudessaan pohtinut näitä käsitteitä. He rakastivat urheilua ja tämä rakkaus kohdistui etenkin jalkapalloon, joillakin myös muihin lajeihin. En tiedä ainuttakaan urheilijaa, joka ei olisi lapsuudessaan harrastanut myös muita lajeja joko ohjatusti tai ei-ohjatusti.
Urheileminen määritti arkea. Urheileminen oli luonnollinen tapa toteuttaa itseä. Onnistumiset ja kehittyminen jalkapallossa antoivat itseluottamusta ja energiaa kokeilla myös muita lajeja. Pääsääntöisesti jalkapallo oli kuitenkin se juttu, joka veti puoleensa kaikkein voimakkaimmin.
”Jalkapallo oli Jollelle koko ajan ykköslaji. Jollen liikuntamäärät olivat aika tolkuttomia. Kaksikymmentä treenituntia viikossa tuli helposti täyteen”, Risto Pohjanpalo on muistellut.
”Jalkapallo on ollut kokonaisvaltainen elämäntyyli koko perheelle positiivisessa mielessä”, Henrik Jensen on puolestaan verrannut.
***
“Rohkeus ja uskallus mennä pelaamaan eri porukoihin ja oppia muilta on ollut tärkeä tekijä.”
Iina Soiri
Urheilua hengittävä KAVERIpiiri
Monet tutkimukset ovat korostaneet ystävien merkitystä urheilijan polulla. Esimerkiksi liikuntatieteiden tohtori Outi Aarresola on väitöskirjassaan kuvannut urheilevan nuoren ystäviä tärkeinä kilpaurheilun maailmaa ymmärtävänä vertaisjoukkona.
Huuhkajien pelaajat ovat kasvaneet urheilusta innostuneiden kavereiden ympäröiminä. Läheltä on löytynyt helposti harjoittelu- ja peliseuraa. Ystävät ovat voineet sparrailla toinen toisiaan, ruokkia toinen toisensa kipinää. On ollut kavereita, joiden kanssa on saanut kanavoida luonnollista viettiä.
Joel Pohjanpalon sydänystävä lapsuudessa oli Matti Klinga, josta kehittyi myös ammattilaisjalkapalloilija.
Jesse Joronen on korostanut, kuinka iso sosiaalinen merkitys ajanjaksolla Mäkelänrinteen urheilulukiossa oli. Jorosen mukaan hän sai 16-vuotiaana ystäviä, jotka ovat edelleen hänen parhaita kavereitaan.
”Vaikka vuoden aikana tapahtuikin erilaisia koiruuksia, Jesse löysi oman heimonsa. Hän sai hengittää urheilijan elämää”, Timo-isä muisteli myöhemmin.
Kun Pyry Soiri asui äitinsä työn takia eri Afrikan maissa, kuten Namibiassa, Angolassa ja Tansaniassa, pelikavereita löytyi aina helposti.
Iina Soirin mukaan jalkapallosta kiinnostuneiden kavereiden merkitys oli myös sosiaalisen integraation kannalta huomattava. Lapsen urheilukipinälle löytyi tukijoita.
Oikeanlainen pitkäjänteisyys
Kaikkien haastattelemieni pelaajien ja vanhempien puheenvuoroista on välittynyt pitkäjänteinen ajattelu. Perheet eivät ole tavoitelleet pikavoittoja, vaan ymmärtäneet, että jalkapalloilijana kehittyminen on pitkä tie. Avainsanoja ovat olleet sinnikkyys ja jatkuvuus. On ymmärretty, että myös suvantovaiheet kuuluvat lajiin.
Nuoruusvaiheen seurasiirrot ovat perustuneet punnittuun harkintaan, eivät yksittäisten pelien tuloksiin. Monet vanhemmat ovat korostaneet sujuvaa yhteistyötä valmentajien kanssa. Vanhemmat ja valmentajat ovat vetäneet köyttä samaan suuntaan. Oman lapsen pettymykset ovat varmasti toisinaan kirpaisseet, mutta niistä on päästy yli.
Vaikka kaikilla vanhemmilla ei ole ollut mainittavaa urheilutaustaa, he ovat oivaltaneet, että urheilijana kehittymisen tulos mitataan vasta aikuisiällä, ei 13-vuotiaiden Helsinki Cupissa. Tämä ei ole kuitenkaan tarkoittanut, etteikö lapsuus- ja nuoruusvuosilla olisi merkitystä. Se on aikaa, jolloin luodaan perustaa ja ruokitaan intohimoa. Aikaa, jolloin rakennetaan polkua, joka jonain päivänä voi johtaa A-maajoukkueeseen.
***
Jollen kohdalla halu on ollut kaikkein tärkein tekijä. Arki oli Jollelle kovaa, mutta hänellä oli kova motivaatio. Hän halusi tulla ammattilaiseksi.”
Risto Pohjanpalo
Oma-aloitteisuus ja oma halu ovat olleet avainasemassa.
Kari Uronen
Oma halu
Haastattelemani vanhemmat ovat korostaneet, kuinka tärkeää on antaa tilaa lapsen itsenäisyydelle ja oma-aloitteisuudelle.
Vanhemmat tekevät karhunpalveluksen, jos he kiirehtivät poistamaan kaikki esteet lapsensa puolesta ja tuovat kaiken hopeatarjottimella mussukkansa eteen. Mikään ei voi korvata lapsen omaa halua liikkua, urheilla ja kehittyä. Siksi meidän aikuisten on syytä pohtia kriittisesti:
Edistävätkö vai hidastavatko toimintatapamme tai ratkaisumme tätä halua?
Vanhemmat ja valmentajat eivät tee lapsesta jalkapalloilijaa. Sen sijaan he voivat luoda olosuhteet ja ympäristön, joka ruokkii ja tukee lapsen intoa, uteliaisuutta, minäpystyvyyttä ja kehittymisen viettiä.
Parhaassa tapauksessa se voi kantaa valtavan pitkälle.
“Vapaa-aikani oli yhtä kuin jalkapallo.”
Oliver Antman
***
Erkko Meri (@ErkkoMeri)
Sitaatit ovat Parempia pelaajia -kirjasta (2021) sekä Suunnanmuutos-jalkapalloblogista (2016-2021), jollei linkissä ole toisin todettu.
Kuva: Jussi Eskola
Erkko Meri 